sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

LVIS urakka ja suunnittelu

Isoimmasta ja monella tapaa tärkeimmästä investoinnista projektissa, eli talopaketista onkin jo kirjoitus tehty, mutta nyt jokunen sana siitä miten päädyttiin valitsemaan Spigot Oy LVIS urakoitsijaksemme ja saman kokonaisuuden suunnijaksemme, eli varsin avaintekijäksi. Kuten talopaketin suhteen kävi jo selväksi, haluan tehdä isot valintani järkiseikkoihin perustuen ja suurella harkinnalla & kaikki kivet kääntäen. Tässäkin meillä oli periaatteessa "valmis" paketti tarjolla kun alkuperäisissä Jetan tarjouksissa mukana pyöri sähköt tehtynä heidän hovihankkijallaan pohjois-Suomesta, sekä LVI-puoli yhdellä heidän yhteistyökumppaneistaan lounais-Suomesta. Näissä toimijoissa ja heidän tarjoamissaan urakkasisällöissä ei sinänsä mitään vikana ollut, mutta itseä mietitytti kyllä suunnittelun sujuvuus maantieteellisen etäisyyden hankaloittamana sekä pitihän sille saada vertailukohtaa.

Tarjouksia kyselin aika monelta pienemmältä urakoitsijalta ja pääasiassa niin että sähköt yhdestä paikasta, vesi-, viemäri- ja ilmanvaihtohommat yhdestä paikasta sekä maalämpöurakka tästä vielä erikseen. Ja suunnittelut tietenkin olisi hommattu vielä eri toimijalta/toimijoilta. Tämä varmasti olisi ihan toimiva malli jos ymmärtäisi enemmän näiden lajien päälle ja osaisi aikatauluttaa/manageerata tämän kokonaisuuden eikä sössisi urakkarajojen kanssa. Kaikesta edellämainitusta en ollut itseni kohdalla ihan niin varma. Ehkä sitten kun uskallan talopaketinkin pilkkoa pelkäksi materiaalitoimitukseksi, ja perustukset, paalutukset, lattiavalut, väliseinät, ovet, ikkunat ym. ym. erikseen muilta toimijoilta. Ehkä seuraavan talon kohdalla... ;)

kuva

Nyt koettiin tosiaan että kun hinta on kohdillaan (ostamani paketti oli selvästi halvempi kuin mitä Jetan yhteistyökumppaneiden kautta olisi maksanut, vaikkakin varmasti jostain muualta palastellen vielä parempaan hintaan olisi saanut) ja laatuvaikutelma sekä referenssit kunnossa, niin mieluummin yhden toimijan kanssa urakasta sovittiin. Viime metreille ajateltiin että maalämpöurakka porakaivoineen ja lattialämmityksineen otetaan tosin alan erikoisliikkeestä. Tarjoukset saatiinkin Kodikaslämmöltä/Umenilta, LämpöYkköseltä, Tom Allenilta ja ennakkoon parhaat lähipiirin suositukset saaneelta Lämpödiileriltä. Kovasti kilpailtu ala näköjään, kun erot toimijoiden välillä ihan häviävän pienet niin samanlaisilla sisällöillä kuin eri valmistajien pumpuilla voikin vaan olla. Kahden ensimmäisen myyjällä oli kova draivi ja halu clousata kaupat, sellaisesta asenteesta ei voi olla pitämättä. Lopulta pumpun merkki oli hyvin ohjaava tekijä, ja kun Diileri (luotettavin asiantuntemus) sekä Spigot molemmat tarjosivat Niben laitteita niin nuo kaksi olivat täysin verrattavia. Molemmilla myös saman valmistajan, eli LK-Systemsin lattialämmityssarjat joissa muuten tyylikkäimmät näkemäni termostaatit. Niistä varmasti myöhemmin lisää Juulin sisustuspostauksissa. Urakan laajennuksella koskemaan myös lämmön tuotanto ja -jako saatiin yhteistyökumppanimme myyjä yrittämään parhaansa ja monen veivauksen jälkeen tehtiin kauppaa laajimmalla mahdollisella sisällöllä. Spigotin toiminnassa tarjousvaiheessa kiitettävää oli myös jousto sisältöjen ja tuotteiden suhteen. Päädyimme lopulta ottamaan tarjotun Valloxin ilmanvaihtokoneen, mutta kyselemäni ulkomitoiltaan pienempi Swegon Casa W4 olisi myös onnistunut yhtälailla. Vesikalusteet saatiin jättää tarjouksen ulkopuolelle ja muualta metsästettäviksi, niistä läpinäkyvä hyvitys tarjoukseen. Asennus kuuluu kyllä. Nämä pari asiaa mitkä teettivät omien kokemuksien mukaan monelle muulle firmalle henkistä ongelmaa.

kuva

Suurin mietinnän paikka tuli suunnittelun suhteen. Itsekin asiaa aluksi pohdin niin että luonnollisesti suunnittelu ja toteutus haluttaisiin pitää erillään, mutta siinä myös päädyttiin yhden pysähdyksen taktiikkaan. Suunnitelmat laati Spigot. Ja täytyy sanoa, että vaikka suunnitelmia ei käsi kädessä suunnittelijoiden kanssa laadittukaan vaikkakin kundit istuvat ihan kehä III:n tuntumassa, ja maantietellinen etäisyys ei siten tässä vaikuttanut, niin suunnittelutyölle on annettava kiitosta. Päivitykset (joita sähkösuunnitelman suhteen ainakin väistämättä tuli ajan myötä) saatiin kuviin nopeasti ja tarkasti palveluasenteen ollessa kohdillaan. Nyt vielä kun urakkaporukka osoittaa samanlaista asennetta ja taitoja, nin voi olla vain tyytyväinen valintaansa.

3 kommenttia:

  1. Kiitos tästä kirjoitksesta, mielenkiintoista luettavaa. Hyvä että tuntui myös että hinta kohdallaan. Tutulla myös LVI urakka tulossa eteen ja he ovat tarjouspyyntöä jo lähetelleet. Tärkeää tosiaan on että suunnittelutyö menee putkeen ja asioissa ollaan samalla viivalla. Tsemppiä sinne!
    https://www.i-tekniikka.fi/

    VastaaPoista
  2. LVI työt pitäisi meidänkin kilpailuttaa. Onko teillä muuten suunnitelmissa sitten rakentaa vielä tämän jälkeen, kun mainitsit, että ehkä sitten toisen talon kohdalla voi pilkkoa nämä eri hankinnat? Tuttava itse tekee niin, että rakentaa, asuu talossa muutaman vuoden, sitten myy ja alkaa rakentamaan uutta. Aika mielenkiintoista.

    VastaaPoista
  3. Mukava juttu, että teillä onnistui tuo suunnittelutyö hyvin. Meidän naapuri juuri kertoi, että heidän täytyisi tehdä asunnon LVI-huolto. Mielenkiinnolla odotan, kuinka suuri työ se tulee olemaan. Tämäkin kerrostalo on jo todella vanha. https://www.lvihuoltomarjamaa.fi/lvi-huolto

    VastaaPoista