Blogin takana

Blogin takaa löytyvät Juuli 27 vuotta ja Ossi 35 vuotta. Perhettämme rikastuttaa myös 7 -vuotias Jack Russellin terrieri Teuvo. Meidän yhteinen tarinamme alkaa alkuvuodesta 2011. Kevään kynnykellä samana vuonna Ossi kysyi Juulilta "alaks olee?" ja Juulihan alkoi. Joulukuussa 2012 päätettiin pistäähynttyyt yhteen ja ostettiin rivitalon pätkä pohjois-Helsingistä. Reilun kuukauden kestäneen remontin jälkeen päästiin muuttamaan ja  rakentamaan meidän ensimmäistä yhteistä kotia, joka on palvellut meitä erinomaisesti jo monta vuotta.

Joulukuussa 2014 Thaimaan auringon alla Ossi esitti seuraavan kysymyksensä "Tuletko vaimokseni". Juuli vastasi jälleen myöntävästi ja niin häitä päästiin juhlimaan toukokuussa 2016.

Seuraava iso askel meidän yhteisellä elämän polulla on talonrakennus, joka alkoi tontin etsinnällä syksyllä 2015. Pitkän etsinnän jälkeen sopiva tontti löytyi Espoosta keväällä 2016. Sinne aletaan rakentamaan meidän ensimmäistä yhteistä omakotitaloa näillä näkymin kevään 2017 aikana.

Ossi on meidän perheen järki ja Juuli "haihattelija". Molemmat pidämme hyvästä ruuasta, sisustamisesta kauniilla huonekaluilla ja esineillä sekä matkustamisesta. Olemme molemmat luonteeltamme huumorintajuisia, sosiaalisia ja melko kovapäisiä. Meidän kotona puhutaan paljon ja rakastetaan vielä enemmän.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti