sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Sisustus hankintoja

Barcelonassa koin iloisen yllätuksen, kun tajusin, että siellähän on ZARA HOME! Matkalaukkujen pienuudesta johtuen mukaan ei lähtenyt, kuin kankaiset lautasliinat ja niihin renkaat. Katselin myös tyynynpäällisiä ja kaikkee ihanaa krääsää, mutta ne joutuivät jäämään kaupan hyllylle. Ehkä nettikauppa saa meiltä pienen tilauksen kevään kuluessa:)





Viikonlopun shoppailu kierrokselta lähti mukaan Luhdan päiväpeitto Hobby Hallista. Testasin ensin kotona "tuuli" nimistä päiväpeitettä, mutta se näytti meillä liian kimaltavalta, väri muuttui tavallaan violetiksi päivänvalossa. Kävin sitten tänään vaihtamassa sen "Mäki" päiväpeitteeseen, jonka luonnonvalkoinen väri on mun mielestä kyllä todella valkoinen. Se sai nyt jäädä, toki se on meidän 140cm leveään sänkyyn liian suuri, mutta se odottelee uutta sänkyä jo :)



Stockmannilta mukaan tarttui Casa Stockmannin kuohuviinilasit. Arvoin hetken, otanko ne korkeammalla vai matalammalla jalalla. Lopulta harmoonisuus voitti ja 8 matalampi jalkaista lasia lähti mukaan.


Tuparilahjaksi äiti osti meille rikkaimurin, joka tulee enemmän kuin tarpeeseen! Keittiön muruset, eteisen hiekat ja portaikon hiukset saa kyytiä nyt ilman hirveetä vaivaa!


Huomenna ajattelin leipasta kotona töiden jälkeen läjän munkkeja vapuksi ja tärkeimpänä täytyy hakea makuuhuoneen sisustustarra postista! Toivottavasti se on hyvä! Nyt viime maanantain satuhäät nauhalta ja sitten unille :)

Hyvää viikon alkua ja vappua <3

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Keittiön muutos

Mites muutenkaan sitä vapaapäiväänsä viettäisi, kun siivoillen? No tietenkin lumitöitä tehden (terassi esiin) ja kokkaillen hyvää ruokaa. No samoilla energioilla siivosin myös alakerran, jonka jälkeen oli hyvä aika kuvata viittävaille valmis keittiö.

Tätä asuntoa ostaessa keittiö oli yksi syy, miksi fiilis oli ehdoton NO WAY! Toisaalta taas ei harmittanut yhtään repiä kaikkea irti ja hankkia tilalle juuri meidän tyylistä keittiötä.

Keittiön lähtötilanne oli siis aika karmiva.. Vihreää ja lisää vihreää, tasoa parissa erisävyssä ja materiaalissa ja kodinkoneet kaikki erisarjaa ja melkein eriväriäkin.




Heti kaupanteon jälkeen alkoi keittiön purkaminen. Kaikki meni uusiksi ikkunankarmeja lukuunottamatta. Osa seinälevyistä vaihdetiin, osa tasoitettiin ja maalattiin. Katto madallettiin samaantasoon kuin eteisenkatto. Kattoon upotettiin LED-valot. Laattalattian päälle asennettiin sama laminaatti, kuin muualle asuntoon. Kaikki kalusteet ja koneet vaihdettiin ja patteri sai uuden maalipinnan. Seuraavaksi vähän vaihekuvia.











Keittiökalusteiksi valikoitui pienen pohdinnan jälkeen KVIK:n Mano. Kävimme hakemassa tarjouksen myös keittiömaailmasta, jossa valinnat, jotka olisimme halunneet olisi maksanut yli puolet enemmän, mitä KVIK kustansi. Alunperin suunnitelma tehtiin Ikean planerilla kotona, mutta varmaa oli, ettei sieltä keittiö kuitenkaan tule. Taso on mustaa kivikomposiittia ja siihen on huullettu musta Blanco Dalago allas. Liesi, uuni ja jääkaappi-pakastin ovat Siemensin ja liesituuletin Savon. Jääkaappi-pakastin on integroitu ja on korkeidenkaappien rivistössä oikeanpuoleisinpana.








Keittiö koki suuren muodonmuutoksen ja on oikein toimiva! Erityisesti tykkään induktioliedestä, jossa pannut kuumenee ja vesi kiehuu vain muutamassa sekunnissa. Tykkään myös kovasti, siitä että uuni on korkeammalla, kuin lattiatasossa. Tasoa on tarpeeksi, niin että keittiössä mahtuu hyvin toimimaan kaksi yhtäaikaa sekä leipomaan!

Tietenkin keittiön kaverina pitää olla ruokailuryhmä, jossa kaikkia keittiössä syntyviä tuotoksia voi nauttia. Laitetaan siis vähän infoa myös meidän ruokailuryhmästä. Ruokailuryhmä hankittiin viime marraskuussa Iskusta. Pöytä on korkeakiiltoinen valkoinen ja sen on valmistanut Kustavin puu. Pöydän maalipinta on monikerroksinen, kuten autoissakin. Näinollen se on kestävä ja helppohoitoinen. Tuolit ovat Iskun Sara -mallistoa. Materiaalina valkoinen nahka ja puiset jalat. Erityiset tuolista tekevät selkänojassa olevat kahvat, joista tuoleja on helppo liikutella. Valaisin on ostettu Stockmannin verkkokaupasta ja malliltaan se on Roomligh, New York.





Tälläiset siis meidän keittiö ja ruokailutila. Nyt saunaan ja sitten uinumaan. 

Viikon päästä tähän aikaan ollaan käymässä nukkumaan Barcelonassa <3


lauantai 13. huhtikuuta 2013

Kylppäri- ja saunaremontti ajatuksia

Kun koti on muuten nyt remontoitu, jäi jäljelle enää kylppäri ja sauna vanhassa kuosissaan. Tämän linkin takaa pääsee kurkkaamaan miltä meidän kylppäri näyttää. Toivottavasti jo tulevana kesänä, se saadaan meidän näköiseksi.

Tuo projekti meni pienen pienen pykälän eteenpäin, kun Kevätmessuilta mukaan lähti pilarin mallinen Ikikiuas (Iki-pilari 6kW), joka saatiin messutarjouksena noin puoleenhintaan OVH:sta! Ikikiuas oli tulevaan saunaan tarkoitus hankkia jokatapauksessa, nyt se vaan odottelee varastossa vähän aiemmin luultua pidempään.


Vaikka töissä illan vietinkin, remppa on pyörinyt törkeesti mielessä. Haaveita ja ideoita kph-saunaremonttiin on jonkin verran, osa lyöty jo läpi ja osa vielä hieman keskustelun alla:)

Kylpyhuoneeseen tulee varmasti tummanharmaa lattialaatta ja seinät pääsääntöisesti valkoisella leveällä laatalla.. Tässä keskustelun alla on lähinnä se, onko laatta kiiltävä vai matta :) Luultavasti suihkuseinää tullaan korostamaan, erilaisella kontrastia antavalla laatalla.

kuva: ellit.fi

kuva:meidanhirsitalo.blogspot.fi
Allaskalusto tulee luultavimmin olemaan tumma, vielä ei tiedetä halutaanko peili kaapilla vai ilman. Yksi vaihtoehto on KVIK:n Mano Sera.

Kuva: Kvik

Myös sadevesisuihku on hankintalistalla, tietenkin mieluummin integroituna ;)

kuva: ellit.fi

kuva: http://ourhouseextension2010.blogspot.fi

Tietenkin vessanpönttö vaihdetaan ja tehdään muuta pientä viilausta. Pikkuhiljaa alan myös kallistua siihen, että kylppärin katto voisi olla tumma.

Sitten sauna! Varmaa on, että se tulee olemaan musta. Varmaa on myös, että sinne tulee Iki-kiuas. Muu sitten ei olekaan varmaa.

kalliorinne.blogspot.com

ellit.fi

Saunan valot tulisi menemään kutakuinkin tähäntapaan. kuva: Suomi24.fi

Moni voi ajatella, että pienestä saunasta tulisi liian pimeä mustana. Meidän saunassa on ikkuna, joka antaa oman valonsa, tämän lisäksi itse tykkään savusaunamaisesta hämyisyydestä saunassa.

Nyt vielä vähän haaveilua viinilasin ääressä ennen nukkumaan menoa :) Nati Nati!