maanantai 20. toukokuuta 2013

ShoesShoesShoes!

Yritän parhaani mukaan vältellä pääsykokeisiin lukemista, joten töiden jälkeen ryntäsin koiran kanssa lenkille ja sen jälkeen päätin, et nyt postaillaan vähän mun suuresta intohimosta: Kengistä!

Löydän itseni usein kenkäkaupoista ja -hyllyiltä. Olen loistava löytämään (ja ostamaan) hyvännäköisiä ja edullisia kenkiä. Joskus mukavuuskin kärsii näiden ominaisuuksien edessä. Yleensä en mieti ostopäätöstä kahta kertaa, jos jotkut ihanat yksilöt tulee vastaan oikeassa koossa, vaan ne lähtee mukaan. Mulla on kaapissa monet popot, joita en ole koskaan käyttänyt, mutta haluaisin kuitenkin käyttää. Ne odottavat vaan oikeaa tilannetta.

Ennen ostin kengät lähinnä ulkonäön takia, nykyisin ajattelen myös käytännöllisyyttä ja mukavuutta. Hyvin istuviin ja hyvän näköisiin kenkiin olen valmis sijoittamaan suuriakin summia rahaa. Ihan vasta viime vuosina olen alkanut kierrättämään kenkiäni kirpparille (tai pikku siskolle), usein kuitenkin kengät kuluu puhki käytössä. Perus balleriinoja menee kesän aikana varmaan 5 paria.

Noh, tältä kenkäkaapissa näyttää nyt :)


Kaapissa ihan ylimmällä hyllyllä on säilössä matkalaukkua ja kassia. Seuraavalta hyllyltä löytyy korkkareita umpikärjellä. Sitten on korkkarit peeptoe kärjellä, takarivissä kiilakorolliset ja edessä piikki- ja tolppakorkoo. Alin avohylly on pyhitetty balleriinoille.

Sitten löytyy 3 leveää laatikkoa, jotka kätkevät sisälleen kenkälaatikoita, joissa on harvemmin käytössä olevia popoja, saappaita sekä muita talvi- ja syyskenkiä. Muutamat tennarit on myös päässeet säilöön näihin vetolaatikkoihin. Lattian rajasta löytyy vielä tyhjää tilaa, joka tulee jossain vaiheessa saamaan säilytykseen harvemmin käytettäviä laukkuja yms.





Kaikki enemmän käytössä olevat kengät on alakerrassa eteisessä, josta ne on helppo kiireessä heittää jalkaan.

Toi vaatekaappi on huikee. Nopeesti laskettuna se kätkee sisälleen tällähetkellä reilu 50 kenkäparia! Niiden lisäksi vaatteet, asusteet ja laukut mahtuu olemaan todella ilmavasti kaapissa.

Minkälaisilla perusteilla sinä teet ostopäätökset kenkiä hankkiessa?

Laitetaan vielä loppuun kuva eilen tuusatuista kynsistä :)


Olisko nyt tarpeeksi venytetty sitä pääsykokeisiin lukemista?

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Makuuhuoneen muutos

Nyt olen vihdoin saanut kuvattua makkarin päivällä, niin et kuvista saa jotain selvääkin. Makuuhuoneemme sijaitsee siis asuntomme yläkerrassa. Ennen remonttia meillä oli 3 makuuhuonetta, nyt vain kaksi. Seinää purkamalla saatiin ihanaa avointa valoisaa tilaa, josta löytyy myös iiiiiiiiso vaatekaapisto ja pukeutumistila.

Ensin pari kuvaa yläaulasta lähtötilanteesta nykyhetkeen.

Yläaulassa oli portaiden päälle rakennettu vielä varastotila, joka pienensi ja madalsi tilaa.

Tässä varasto purettuna ja portaat maalaamatta.

Ja tältä näyttää nyt!
Sitten alkaa tippumaan kuvia itse makuuhuoneesta. Huomasin, etten ollut ottanut yhtään kuvaa aulasta makuuhoneeseen päin, ne oli vielä erotettu seinällä. Ennen kuvaa ei siis ole:( Vaihe kuvia taas löytyy joten laitetaan pari sellaista ja nykyhetki.

Tässä seinää kaadettu jo ja uutta rakennettu tilalle. Ihana Muovimattojen kavalkadi löytyi parketin alta!

Valokotelo vaiheessa
Ja tältä näytti tänään maisema aulasta

Sitten laitetaan ennen-vaihe-jälkeen-kuvia makkarin sänkyosastolta. Portaikon vieressä menevä seinä meinattiin ensin kaataa tai ainakin puhkaista. Päätettiin kuitenkin luopua siitä ideasta, että saadaan ainakin hieman yksityisyyttä muuten avoimeen makkariin. Nyt tuntuu muutenkin, etten tiedä mitä kertoisin tehdyistä töistä. Seinää kaatui ja uutta rakentui tilalle, tietenkin vanhat kapistot purettiin, seiniä tasoiteltiin, maalattiin ja maalattiin lisää. Tietenkin myös lattia vaihdettiin.

Ensin ikkunapuoli:



Ja tässä sitten huone rappuun ja aulaan päin:







Sitten nykyisin iiiiiiihana ja käytännöllinen vaatekaappi-pukeutumistila. Näköjään tästäkään huoneesta minulla ei ollut "ennen-kuvaa" Tyyli oli kuitenkin sama, kuin toisessakin päädyssä. Tästäkin tosiaan vain vaihe- ja nykytilanne kuvat. Tällä puolella suurin satsaus oli ehdottomasti vaatekaappi, joka kilpailutuksen jälkeen päätettiin tilata Päivän peilistä. Otettiin pakettiin myös kaapiston asennus, joka oli maailman paras satsaus.



Vielä puuttuu pätkä listaa ikkunaseinältä.

Rahin yläpuolelle on tulossa samanlainen valaisin kuin sängynkin päällä on.

Loppuun vielä muutama sieltä-täältäkuva ympäri meidän ihanaa aula-makkari-vaatehuone komboa!

Rahi ja kampauspöytä on IKEA:sta ja penkki ASKO:sta. MAtto ja viltti meiltä löytyi jo entuudestaan.



Tälläinen meidän makuuhuone. Mitäs tykkäät?

Tämän viikon aikana voisin vilauttaa tuota vaatekaappia myös sisältä päin ;)

maanantai 6. toukokuuta 2013

Always kiss me goodnight

Illan ratoksi laitettiin pihalle hyvin pieni pätkä aitaa, erottamaan meidän ja naapurin koirat toisistaan. Sen lisäksi saatiin vihdoin ja viimein kauan toivottu sisustustarra seinälle. Asennus oli suoraan sanottuna paskahommaa, mutta paria ryppyä lukuunottamatta se meni oikein nätisti paikoilleen. Näin ilta valaistuksessa, en saanut hyvää kuvaa. Laitan kuitenkin pienenpienen maistiaisen siitä mitä, makkarin seinään tuli.

Huomenna lisää tarrasta ja se postaus siitä makuuhuoneen muutoksesta.

Kauniita unia ja oman kullan kuvia <3

ps. Onko muilla ongelmia ja hitautta kuvien lisäyksessä postaukseen?

Meidän piha

Kaikki lumet on nyt sulanut ja ekaa kertaa ikinä nähdään meidän piha kevät kukoistuksessaan. Käytiin katsomassa tätä asuntoa syksyllä, jolloin piha oli täynnä lehtiä ja näytti todella ankealta. Kauppoja tehdessä oli jo lumet maassa, joten odotimme kovasti onko niitä lehtiä haravoitu ja miltä se meidän piha oikeasti näyttää.

Viime viikolla yhtenä aurinkoisena päivänä käytettiin hieman aikaa siihen, että mietittiin mitä pihalle tullaan tekemään. Tämähän olikin törkeän vaikeaa, koska piha on kapea mutta pitkä ja osa siitä on rinnettä.

Eilen käytiin ostamassa maailman rumin piha kaluste: MUOVINEN RUOKAILURYHMÄ! Teki niin pahaa, mutta ajatuksissa on jo se uusi hieno terassi, ne uudet hienot kalusteet, jotka hankitaan syksymmällä toivottavasti alesta. Eli asenne on siis, tämä on vain väliaikaista ja voihan siihen laittaa pöytäliinan :)

Nyt vähän kuvia meidän pihasta tällä hetkellä ja johonkin väliin hieman suunnitelmia, siitä mitä sille tapahtuu..


Meidän piha siis tosiaan yltää tuonne ylhäällä häämöttävään aitaan saakka, sivuilla rajana on varastojen takaseinät. Kuten huomaa piha on aika "rehevä". Siellä on paljon kaikenmaailman kasveja, marjapensaita, puita ja kukkia (joita todellakin on jokapuolella) ja mitään ei oikeastaan ole hoidettu. Oon jotenkin ihan hukassa mitä tälle pitäisi tehdä? Ei mulla oo koskaan ollut pihaa, jota mun pitäis hoitaa tai suunnitella. Toiveena olisi saada helppohoitoinen piha, jossa viihdytään sekä me, että koira. Istutukset mielellään ruukkuihin, niin nekin on  heti helpommat.







Terassi on jo nyt kooltaan melko suuri, mutta silti suunnitelmissa olisi vielä entisestään suurentaa sitä, lähinnä pihavaraston oven edustalle. Terassin reunoista löytyy ihme koloja, joista lähtee ilmeisesti köynnöskasveja. Tullaan siis luultavimmin purkamaan koko homma ja rakentamaan uusi tilalle. Heti terden reunasta kasvaa kaksi omenapuuta, jotka tekisi mieli laittaa sileäksi heti. Ne on sen uuden terassin tiellä. Ruokailuryhmä mahtu paremmin sille puolelle ja toinen puoli kalustetaan kakkos olohuoneeksi ja auringonotto paikaksi.

Pihalla on myös kirsikkapuu, joka varjostaa kokonsa puolesta ehkä vähän liikaa. Sen kohtaloa ei ole vielä päätetty. Komposti saa lähtöpassit.

Nyt ostettiin vihreätä rautalanka aitaa, väliaikaisratkaisuksi ennen, kun naapureiden kanssa päästään yhteisymmärrykseen siitä, mitä pihojen väliin laitetaan. Se aita pitää koiran omalla pihalla vähän paremmin kuin nykuinen käskyttäminen. Teuvon lempiharrastus, kivien etsiminen lopetetaan niin, että kaikki alle kahden nyrkinkokoiset kivet hävitetään. Herra saa niillä turmeltua vain hampaansa. Puhuttiinpa myös, että pihaan laitetaan siirtonurmikko.

Tässä hyvin sekavaa ajattelua pihasta. Saa nähdä mitä kesä tuo tullessaan ja miltä tuo piha näyttää, kun puut alkaa vihertää yms. Mielihän voi muuttua moneen kertaan.

Ostin eilen Askosta kaksi hurrikaania, jotka ilahduttivat kivalla ulkonäöllään ja edullisuudellaan. Pakettiin kuului itse lyhdyn lisäksi hiekka ja kynttilä ja hintaa oli vain 10€. Niitä sai kahdessa muodossa ja kahden värisellä hiekalla. Meille kotiutui kaksi valkoista, hiukan pyöreämpilinjaista Hurrikaania.




Tälläistä tällä kertaa.. Illalla laitetaan sisustustarra makkarin seinään ja sen jälkeen voisin postailla makkarin remppamuutoksesta. Nyt taidan hakea haravan ja lähteä auringon paisteeseen :)