torstai 23. maaliskuuta 2017

Kohta alkaa tapahtua!

Ollaan oltu kiinteistönomistajia kohta vuoden verran, kaupat tehtiin toukokuun alussa mutta sovittiin jo huhtikuun alussa viime vuonna. Sen jälkeen tontilta katsoen melkein mitään edistystä ei ole tullut. Omenapuutkin nököttävät vielä paikallaan mutta eivät kauaa... Paljon on suunnittelua tehty ja aikaa käytetty, mutta eihän se tunnu missään kun konkeettista ei ole tapahtunut. Mitä nyt lukuunottamatta muutamaa puutolppaa Kaupungin toimesta tontille lyötynä osoittamaan tulevien rakennusten paikkaa. Sekin hauskuus maksoi muuten yli tonnin. Taas hyvä esimerkki siitä mihin rahat vaan hupenevat rakentaessa.


Ensi maanantaina, maaliskuun viimeisellä viikolla ja kevään kovasti tehdessä tuloaan, saapuu vihdoin maanrakennuskalusto tontille, ja alkaa oikeasti tapahtua. Meidän maatyöt tekee niin vastaavan mestarin, kuin kollegani suosittelema Kaivuripalvelu Jari Isomäki Nurmijärveltä. Meillä on ohjelmassa normaalien talon pohjien lisäksi naapurin viemäriputkien metsästystä ja linjausten muutosta kulkemaan uusien rakennusten ohi tontimme läpi. Ilmeisesti meidän pienen talousrakennuksen altakin pitäisi kaivaa useampi rekkakuorma maata kun päätettiin tehdä se maanvaraisena, eikä paaluttaa niin kuin asuinrakennukselle tehdään.



Kun ei vuoteen ole tontilla näkyvää tapahtunut niin tuntuu epätodelliselta että 6 viikon päästä siinä seisoo jo talo pystyssä ja kattokin päällänsä. On se rivakkaa tuo elementeistä rakentaminen. Hiukan vaan kylmää kun pitäisi tuohon lyhyeen jaksoon ajoittaa jos minkälaista tekemistä eri toimijoiden toimesta. On maaurakoitsijaa, vesilaitosta, sähkölaitosta, sähköurakoitsijaa, paaluttajaa, perustusurakoitsijaa... Talotoimittajaa unohtamatta! Kohta sitten lunastellaan niitä lupauksia ketterästä ja asiantuntevasta talopaketin asennuksesta. Viime syksynä olin yhtä vastaavaa Jetan pystytystä Vantaalla katsomassa. Hienosti meni. Toivotaan että ykkösketjun miehet ilmestyvät myös Espooseen ettei tarvitse heti lähteä hermojaan menettämään :)