torstai 28. heinäkuuta 2016

Uudelle alulle uusi nimi..

Elämä on muuttunut viimeisten vuosien aikana paljon. Siksi onkin hyvä aika jättää jäähyväiset Ruvella -blogille ja aloittaa alusta uudella nimellä. Samalla mr O astuu mukaan ja tulee kirjoittamaan osan postauksista (varmaan ne tylsimmät ja samalla tärkeimmät).

60 neliötä lisää siivottava -blogi tulee siis kertomaan meidän perheen elämästä ja etenkin meillä edessä olevasta talon rakennuksesta. Tavoitteena on käydä läpi jokainen rakentamisen vaihe, niin iloineen kuin suruineenkin. Pitkää pinnaa, kärsivällisyyttä ja huumoria tullaan varmasti tarvitsemaan, mutta sitähän meiltä onneksi löytyy :)



maanantai 11. heinäkuuta 2016

8 kuukautta

8 kuukautta aikaa viimeisestä postauksesta. Siinä ajassa on tapahtunut paljon ihania asioita, myös aika isoja muutoksia. Ehkä suurimpana se, että olen nykyisin onnellinen rouva N! Häistä on aikaa melkein 2 kuukautta ja silti lähes päivittäin palaan katsomaan kuvia ja videoita ihanasta päivästämme <3




Olemme myös tehneet ison hankinnan. Ostimme nääs tontin Espoosta ja rattaat pyörii jo sen eteen, että saisimme alkaa rakentaa ensimmäistä omaa taloamme. Rakentamisen myötä on aikomuksena herätellä tätä blogia henkiin. Yritän saada tuon AVIOmiehenkin innostumaan tästä hommasta niin, että se voisi kirjoitella osan postauksista :)