Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustustyyny. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustustyyny. Näytä kaikki tekstit

tiistai 29. syyskuuta 2015

Kaunis ja kutsuva petaus

Viime vuosina, olen alkanut kiinnittää yhä enemmän huomiota kauniin ja kutsuvan petauksen luomiseen. Kaunis ja kutsuvat petaus ei vaadi rakettitiedettä. Itse uskon, että neutraalinvärinen päiväpeite, pehmoinen viltti ja  tyynyt riittää. Tyynyt, joita on paljon ja jotka ovat väreiltään helposti yhdistettävissä erilaisiin petivaatteisiin (jos siis kuosit tai värit vaihtelee).


Sisustustyynyissä hyvänä etuna on niiden irroitettavat päälliset, jolloin ne saa tarvittaessa vaihdettua, jottei sisustyynyjä tarvitse ostaa aina uutena. Tyynynpäälliset säilyvät pienessä tilassa ja niitä voi helposti ja nopeasti vaihdella mielen mukaan.


Postauksessa käyttämissäni kuvissa on käytössä pääsääntöisesti samat tyynyt. Niitä lisäillään, käännellään, poistellaan ja päällisiä vaihdellaan toivotunlaisen petauksen saamiseksi.




Meillä ei jakseta ihan joka päivä pedata sänkyä. Kun se on tehty, on illalla parasta päästä hyppäämään tyynymeren keskelle köllimään hetkeksi ennen lakanoihin sukeltamista.



Näihin kuviin ja tunnelmiin, Kauniita unia :)

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Voimaväri -keltainen!

Haipakkata on ollut! Viime postauksessa joskus sata vuotta sitten kerroin, että rakas avomieheni oli tehnyt meille kotihankintoja salaa. Olin puhunut värien lisäämisestä kotiin ehkä noin vuoden verran ja jossain vaiheessa päätettiin, että alakertaan etsitään jotain keltaista. Yhtenä iltana kotiin tullessani olkkarissa oli sohvalla makaavan miehen lisäksi stockmannin paketti. Paketista paljastui pari keltaista sisustustyynyä sekä viltti, josta löytyi 4 eri keltaisen sävyä. 

Pohdiskelin juuri mikä minua muka keltaisessa viehättää. Aurinko on keltainen, kevään ensimmäiset kukat ovat keltaisia. Keltainen piristää, herättää huomion ja jättää mielen virkeäksi. Hankin puoliksi huomaamattomasti keltaisia asioita, kuten vaatteita, kynsilakkoja tai keltaisia tomaatteja. Teuvon keltainen sadetakki ilahduttaa minua ja kanssa ulkoilijoita sadesäällä. Keltainen on siis minule eräänlainen voimaväri!


Pienten keltaisten yksityiskohtien myötä meille rantautauivat uudet matot keittiöön ja olkkariin hulluilta päiviltä. Vielä kaipaisin jotain jalkalamppua, että nojatuoli tulisi parempaan käyttöön.



Paketista löytyi myös Gantin harmaa tähtityyny. Viha-rakkaus suhteeni tähtikuosiin ei antanut minulle saumaa innostua paljoa tuosta hankinnasta, mutta päätin antaa sille mahdollisuusen. Nyt se on nököttänyt muutaman viikon keinussa ja voin myöntää pitäväni siitä. Ehkä siksi, ettei tähti erotu siitä merkittävästi. Silti tähtiä en kaipaile lisää kotiimme.

  

 Täytynee todeta, että mulla on ehkä ainakin maailman ihanin mies <3

Nyt suuntaan energiat tuolla ulkona valloittaviin rikkaruohoihin, jotka toivottavasti suuren ajatustyön päätteeksi ovat syksyyn mennessä taltutettu ja uusi terassi päästään korkkaamaan jossain vaiheessa kesää :) Aurinkoisia päiviä!




maanantai 4. marraskuuta 2013

Ihanaa kamalaa jouluhömppää

En ole oikein jouluihminen siinä mielessä, että tykkäisin koristella kotia erikseen sen takia. Silti olen nyt huomannut kauppoja kierrellessä sekä netissä, että "livenä" ajautuvani usein ihastelemaan joulukoristeita.

Onkohan oma uusi koti syyllinen tähän? Vai se, että nykyisin joulukoristeet on niin tavattoman kauniita? Vai onko minusta tulossa jouluhullu, joka koristelee kodin jouluavarten elokuussa ja riisuu sen toukokuussa? En tiedä, mutta mihinkään en siitä pääse, että himoitsen kaikkea valkoista ja kiiltävää mielellään timanteinkoristeltua jouluhömppää! On kotona pientä arjen blingiä jo tyynyjen ja kynttilöiden muodossa, mutta niitä en ole kokenut tähän asti jouluisina.


Ostin vähän aikaa sitten kranssin oveen, joka ainakin minulle tuo joulun ensimmäisenä mieleen. Jos tuo kranssi voidaan lukea siis joulukoristeeksi, olisi se varmaan lähestulkoon ensimmäinen itse ostamani joulukoriste, ikinä! Valkoinen se jo oli, mutta nopealla tuunauksella siihen lisättiin kristallien säihkettä. Kunhan saan aikaiseksi hoidan kristalli tuunauksen nätimmäksi ja jos oikein hurjaksi alan saatan jopa lisätä siihen jotain enemmän jouluista.



Kai tää joulumania on ohimenevää? Tai eikai se ainakaan lisäänny vuosivuodelta?

PS. Tilattiin meille aikainen joululahja, se lahja liittyy kovasti edelliseen postaukseen :)

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

pieniä asioita kotia piristämään

Alkuviikolla tein ihania alelöytöjä kotiin. Kaikki nämä tuotteet on ostettu Askosta, josta muuten saa kaunista sisustustavaraa suhteellisen edullisesti. Tässä mun löydöt :)

Kromiset kynttilänjalat 6€/kpl (kynttilät ja maljakko IKEAsta)
Finlaysonin sisustustyynyt 9,90€/kpl

Luhdan kannellinen kori (2kpl.)...
..jotka sijoittuivat WC:hen , tosin ilman kansia.

Valkoiset chips ja popcorn kulhot

Vertailun vuoksi laitan tähän myös kuvan wc:stä vanhojen korien kanssa.. Nyt tavarat korien sisällä eivät ole ikävästi esillä, vaan ne jäävät piiloon tason alle. Yksi kori on vielä hankittava, niin saadaan yhteen koriin wc-paperit yms. wc tavarat, yhteen minun ja yhteen mieheni tavaroita.


Huomenna postailen haasteen, jonka sain jo jonkin aikaa sitten :)

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Kodikkuutta verhoilla ja tyynyillä

Eilen sunnuntaina käytiin pikakierros Bauhaus-Kodin1-Ikea. Mukaan tarttui tyynyjä, verhot, sekä pikkusälää kuten laatikonorganisoijaa ja purnukkaa keittiöön. Tietysti ne verhot piti saada jo eilen illalla ikkunaan. Myös aiemmin ostettu lamppu yritti eilen päästä makuuhuoneen kattoon, vaan toisin kävi. Lampussahan oli ripustuskettinkiä toista metriä ja sen pois saaminen, niin että lamppu ei roikkuisi lattia tasossa olikin "pikkasen" isompi juttu. Tietenkään pihtejä ei siihen tarpeeseen löytynyt. Lampun pikatestaus kattoon, osoitti sen, että erittäin hyvältä näytti. Tänään kävinkin ostamassa toisen samanlaisen, joka aikanaan ripustetaan pukeutumistilaan rahin yläpuolelle. 


Tänään töiden jälkeen kipaisin Vallilan Outletista hakemassa tyynynpäällisiä. Ruoan valmistuessa lamppu löysi paikkansa olohuoneen kattoon. Jossain tulevaisuudessa sohva menee vaihtoon ja samalla myös varmasti lamppu saa vaihtua enemmän tilaan sopivaksi.


Verhoja pitää ostaa vielä toiset jokaiseen kohtaan, näin ne voi ripustaa tiiviimmin (voiko sanoa, että niistä tulee muhkeammat?) ja silloin ne myös laskeutuvat nätimmin. Haluttiin kevyet, valoa läpäisevät verhot ja sellaiset myös saatiin.



Taas sai huomata, miten paljon kodikkaammaksi koti tulee pienillä asioilla.