Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustaminen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 29. syyskuuta 2015

Kaunis ja kutsuva petaus

Viime vuosina, olen alkanut kiinnittää yhä enemmän huomiota kauniin ja kutsuvan petauksen luomiseen. Kaunis ja kutsuvat petaus ei vaadi rakettitiedettä. Itse uskon, että neutraalinvärinen päiväpeite, pehmoinen viltti ja  tyynyt riittää. Tyynyt, joita on paljon ja jotka ovat väreiltään helposti yhdistettävissä erilaisiin petivaatteisiin (jos siis kuosit tai värit vaihtelee).


Sisustustyynyissä hyvänä etuna on niiden irroitettavat päälliset, jolloin ne saa tarvittaessa vaihdettua, jottei sisustyynyjä tarvitse ostaa aina uutena. Tyynynpäälliset säilyvät pienessä tilassa ja niitä voi helposti ja nopeasti vaihdella mielen mukaan.


Postauksessa käyttämissäni kuvissa on käytössä pääsääntöisesti samat tyynyt. Niitä lisäillään, käännellään, poistellaan ja päällisiä vaihdellaan toivotunlaisen petauksen saamiseksi.




Meillä ei jakseta ihan joka päivä pedata sänkyä. Kun se on tehty, on illalla parasta päästä hyppäämään tyynymeren keskelle köllimään hetkeksi ennen lakanoihin sukeltamista.



Näihin kuviin ja tunnelmiin, Kauniita unia :)

tiistai 5. toukokuuta 2015

Huumaava tuoksu kotona

Mä rakastan kevättä! Ulkona alkaa olla lämmin, luonto herää ja alkaa vihertämään. Sen lisäksi kukkakauppohin alkaa tullamun lempikukkia eli pioneita <3 Kävin eilen meidän lähikukkakaupassa ensimmäistä kertaa ja olin erittäin positiivisesti yllättynyt heidän leikkokukka valikoimastaan.


Ostin kukkia myös kokeillakseni vuoden päästä koittaviin häihin pöytäkukkajuttuja ja sain hyvää asiantuntevaa palvelua. Mukaan lähti pioni, jaloleinikkejä, freesioita ja jotain vihreääoksaa, jonka nimeä en enää muista. Kukat asettelin Ikean cylindermaljakoihin,joita olen alkanyt myös hamstraamaan häitä varten. Helppoa, rentoa ja kaunista!



Ja tämä tuoksu mitä etenkin nuo freesiat päästää on sanoinkuvailemattoman upea!! <3

maanantai 19. tammikuuta 2015

sohvapöytätrio

Meidän olohuoneessa on ollut lähes koko meidän tässä asumisen ajan ollu Iskun Tuokio tarjotinpöytä. Se ei palvellut meidän tarpeitamme kuitenkaan kovinkaan hyvin, joten loppusyksystä tehtiin ratkaiseva siirto uuden sohvapöydän hankkimisessa.

Pienen huonekaluliike kiertueen jälkeen päädyimme tietenkin siihen ensimmäiseen vaihtoehtoon, jota oltiin mietitty. Kotiutimme siis Normann Copenhagenin Tablo pöydän Vepsäläiseltä. Mietittiin jonkun aikaa, otetaanko pöytä isompana vai pienempänä, mutta päädyimme pienempään. Tietenkin tuo pieni koko oli tosiaan pieni ja se kaipasikin kipeäsi kaveria tai kahta rinnalleen.



Emme löytäneet sitä "juuri oikeaa" kaveria tablolle, joten päädyimme hankkimaan kodin1:stä Yumi sarjapöydän. Tarkan mittailun jälkeen todettiin pöytien menevän kivasti lomittain. Nyt tätä trioa on katseltu kuukauden verran ja se ei näytä mielestäni yhtään hullummalta. Lisäksi toisistaan irralliset pöydät on helppo siirtää tarvittamaan paikkaan. Kätevää!

Teimme sunnuntaina myös uuden matto ostoksen huimaan 39€ hintaan Askosta. Tavoitteena on ollut löytää matto, joka kestää myös Teuvon joskus kovaakin käsittelyä ja  mielyttäisi meidänkin silmää. Itse olisin tykännyt enemmän, että maton hieman itämaistyylinen kuviointi jatkuisi koko maton alan, mutta päätyjen raidoitus ei ole häirinnyt käytössä yhtään. Nyt mietitäänkin samanlaisen maton hakemista myös ruokapöydän alle.


Mitäs tykkäät sohvapöydistä ja uudesta matosta?

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Trendiväri sininen ja makuuhuone

Makuuhuoneessa on tapahtunut viime kevään jälkeen aika vähän. Oikeastaan siirtelen vaan tyynyjä paikasta toiseen aina petauksen mukaisesti. Pikkuhuoneen Malm lipaston siirsin nyt pukeutumistilaan odottamaan mahdollista uutta kotia. Sen uusi koti tulee tosin ajankohtaiseksi vasta kun tuohon ikkunan alle on löytynyt tarpeeksi kapea senkki/lipasto.



Viikko sitten kävimme Stockmannilla kodintuote alen perässä. Tuolloin ihastuin kovasti sinisävyisiin Villa Stockmannin petivaatteisiin. Olen koko syksyn halunnut tuoda sinistä kotiin, mutta O ei ole oikein syttynyt ideaan. Näihin petivaatteisiin hän kuitenkin suostui ja nyt voin pikkuhiljaa salaa kantaa lisää sinisen sävyjä makkariin :)




Syksyllä kävin Nihtisillan kierrätyskeskuksessa etsimässä peilipöytää töihin. Pöytää ei löytynyt, mutta silmiini osui kaksikerroksinen marmorinen tarjotin. Hintaa oli vain 4 euroa! En tainnut miettiä kahdesti ostanko vaiko en. Nyt se on toiminut korujen säilyttimenä siinä asti :)


Yläkerran aula menee iltaisin todella pimeäksi. Mietittiin noin puolitoista vuotta millaisen valaisimen siihen voi hankkia. Tänä syksynä oli Kodin1:ssä todella hyvässä tarjouksessa Lamp Gustafin kristalli plafondi. Se on mielestäni hurjan kaunis ja antaa mielettömän valon yläkertaan! Plafondina se ei kuitenkaan roiku liian alhaalla, eli sitä ei tarvitse myöskään väistellä jatkuvasti.


Täytyy todeta, että nuo uudet peti vaatteet on super ihanan tuntuiset! Myös Teuvo tykkää ;)



 Ihanaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa kaikille <3

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Voimaväri -keltainen!

Haipakkata on ollut! Viime postauksessa joskus sata vuotta sitten kerroin, että rakas avomieheni oli tehnyt meille kotihankintoja salaa. Olin puhunut värien lisäämisestä kotiin ehkä noin vuoden verran ja jossain vaiheessa päätettiin, että alakertaan etsitään jotain keltaista. Yhtenä iltana kotiin tullessani olkkarissa oli sohvalla makaavan miehen lisäksi stockmannin paketti. Paketista paljastui pari keltaista sisustustyynyä sekä viltti, josta löytyi 4 eri keltaisen sävyä. 

Pohdiskelin juuri mikä minua muka keltaisessa viehättää. Aurinko on keltainen, kevään ensimmäiset kukat ovat keltaisia. Keltainen piristää, herättää huomion ja jättää mielen virkeäksi. Hankin puoliksi huomaamattomasti keltaisia asioita, kuten vaatteita, kynsilakkoja tai keltaisia tomaatteja. Teuvon keltainen sadetakki ilahduttaa minua ja kanssa ulkoilijoita sadesäällä. Keltainen on siis minule eräänlainen voimaväri!


Pienten keltaisten yksityiskohtien myötä meille rantautauivat uudet matot keittiöön ja olkkariin hulluilta päiviltä. Vielä kaipaisin jotain jalkalamppua, että nojatuoli tulisi parempaan käyttöön.



Paketista löytyi myös Gantin harmaa tähtityyny. Viha-rakkaus suhteeni tähtikuosiin ei antanut minulle saumaa innostua paljoa tuosta hankinnasta, mutta päätin antaa sille mahdollisuusen. Nyt se on nököttänyt muutaman viikon keinussa ja voin myöntää pitäväni siitä. Ehkä siksi, ettei tähti erotu siitä merkittävästi. Silti tähtiä en kaipaile lisää kotiimme.

  

 Täytynee todeta, että mulla on ehkä ainakin maailman ihanin mies <3

Nyt suuntaan energiat tuolla ulkona valloittaviin rikkaruohoihin, jotka toivottavasti suuren ajatustyön päätteeksi ovat syksyyn mennessä taltutettu ja uusi terassi päästään korkkaamaan jossain vaiheessa kesää :) Aurinkoisia päiviä!




maanantai 6. tammikuuta 2014

DIY: Sängynpääty

Olen haaveillut sängynpäädystä jo kauan. Nettiä selaillessa eteen tuli upeita sängynpäätyjä juuri siinä tyylissä, jota itsekkin toivoin. Hinta niissä hirvitti! Omat kriteerini sängynpäädylle olivat liikuteltavuus (ei porata kiinni sänkyyn tai seinään) ja valkoinen nahka. Halusin myös, että päädyn yläosa on pehmustettu. Kun sopivaa päätyä sopivaan hintaan ei löytynyt, aloin kaivella netistä ohjeita, joiden avulla voisin itse päädyn rakentaa. Hyvin kuvitettu ja selkeä ohje löytyi Casa Blanco blogista. Itse päädyn rakentaminen jäi kuitenkin hautumaan ajatuksiin syksyn ajaksi.

Nyt lomaillessa kaipasin pientä tekemistä ja uutta kotiin. Ajoinkin yhtenä lomapäivänä Eurokankaaseen katselemaan valkoisia keinonahka kankaita. Sieltä mukaan lähtikin yhken päädyn veran kangasta. Vielä samana iltana pienen anelun jälkeen sain mieheni lähtemään rautakauppaan ostamaan vaneria, joka siellä kuitenkin muuttui MDF-levyksi edullisuutensa vuoksi. Pientä jarrua iski rattaisiin, ettei melko massiivinen levy mahtunutkaan autoon. Saimme levyn säilöön ja muutaman päivän päästä lähdimme uudelle reissulle peräkärrin kanssa. Kotiin tultuamme halusin heti rakentamaan päätyä. Vaihe kuvia en ottanut montaakaan ja surkea valo pilasi nekin vähät.

Tarvitset:
-MDF-levyä (meillä 19mm paksua)
-valkoista keinonahkaa
-vanhoja peittoja, patjan tms.
-niittipistoolin
-sakset

Ensiksi levitin nahkan lattialle nahkapuoli alaspäin. Keskelle sitä laitettiin MDF-levy, jonka jälkeen nahkasta leikattiin sopivan kokoinen palanen. Nahkan voi leikkuuttaa mittoihinsa jo sitä ostaessa, mutta itse en ollut vielä ihan varma päädyn koosta, joten se jätettiin leikkaamatta. Ensimmäisenä nahkan nidoin sängynpäädyn alaosasta kiinni ja sitten sivuilta. Kangasta kannattaa hieman venytellä, ettei se jää löysäksi tai siihen tule ryttyjä.


Seuraavaksi käännä levy nahkapuoli ylöspäin ja mittaa kohta, josta pehmusteen halutaan alkavan. Pehmusteen päälle tuleva nahka asetetaan vasten jo kiinnitettyä nahkaa ja nidotaan kiinni siihen.


Seuraavaksi isketään pehmusteet paikoilleen. Me päätimme käyttää vanhoja peittoja ja petauspatjaa pehmustamiseen, jottei pehmuste vie sängystä "nukkumispituutta". Peitot ja petari leikattiin oikeankokoisiksi ja nidottiin kiinni päädyn yläosaan ja sivuille. Nitominen siksi, että kokeilimme pingottaa nahkan pehmusteiden päälle ennen, kun ne olivat kiinnitetty levyyn ja tuloksena oli, että pehmusteet valahtivat alas ja jättivät muhkuroita matkalleen. Kun pehmusteet on kiinnitetty vedetään nahka niiden yli tiukasti ja nidotaan pääty yläosasta kiinni.Seuraavaksi nidotaan kulmat tarkasti ja lopuksi sivut. Me hoidimme nitomisen päädyn ollessa pystyasennossa, ettei ryppyjä ja ilmaa pääsisi jäämään pehmustettuun osaan. Tälläinen siitä sitten tuli :)

Sängynpääty on hieman suurempi sänkyä, koska jätimme sängylle kasvuvaraa:)


Tämä oli ensimmäinen hiukan isompi DIY-projektini ja sen verta hampaita on kiristellyt, että voi olla sen jäävän myös viimeiseksi hetkeen. Ehkä aika kuitenkin tekee kultareunukset tällekin hommalle:)

perjantai 3. tammikuuta 2014

Tammikuinen olohuone ja THE keinutuoli

Joulu meni ja vuosi vaihtui. Joulupukki toi minulle kauan haaveilemani järjestelmäkameran, jota testailin juuri ensimäisiä kertoja kodin kuvaamiseen. Oman hankaluutensa hommaan toi valaistus (tai lähinnä sen puute) ja olemmattomat taidot järjestelmäkameran käyttöön ja laiskuus ohjeiden ja käyttöoppaiden lukuun.





Kauan odotettu keinutuolimme saapui kotiin juuri ennen joulua ja se on kaunis! Tuoli on kotimaista tekoa ja sen valmistaja on Junet. Jälleenmyyjinä toimii ainakin Kruunukaluste ja Vepsäläinen. Runkoa saa useassa eri tammen sävyssä sekä mustana ja valkoisena kuten meillä on. Kangas ja kuosi vaihtoehtoja tyynyihin oli PALJON! Meidän valitsema kangas oli valikoiman valkoisin omaan silmäämme. Kangas on todella pehmeää, mutta tuntuu jämäkältä eikä veny liikaa sitä venytellessä. Kankaat saa kätevästi irti tyynyistä ja ne voi pestä pesukoneessa tarvittaessa, kätevää!

Viikonloppuna Ikeassa käydessämme heräteostoksena lähti mukaan Beståsta koottu senkki, joka kätkee nyt sisälleen viinilasit ja -pullot. Ihan koko senkkiä ei saatu sillä kokonaisuudella täytettyä, joten myös maljakot ja muutamat kulhot pääsivät senkin suojiin keittiön kaapeista tilaa viemästä.

Senkin hankkiminen venyi todella pitkäksi, koska aloimme empimään senkin tyyliä. Olisi ollut kiva tuoda jotain vanhaa tähän kotiin, mutta valitettavasti monet vanhat senkit olivat syvyydeltään liian massiivisia. Senkille on kuitenkin "varapaikka" jo mietittynnä, jos jotain todella täydellistä sattuisi tulemaan vastaan jossain vaiheessa. Mielestäni senkki sopi sisustukseemme yllättävän hyvin :)

Alle vielä muutama kuvanen olkkarista sieltä täältä :)

 


Tälläistä tammikuun alkuun. Tänään aloittelin yhtä DIY projektia makkariin, saa nähdä kuinka paljon siinä pissattiin omille nilkoille. Nyt hetkeksi telkkarin ääreen ja sit nukkumaan :)

tiistai 10. joulukuuta 2013

Ensimmäinen oma joulukuusi

Vuosi sitten en voinut kuvitella, että meillä olisi ikinä joulukuusta, saati mitään joulukoristeita. Kuukausi sitten, koristeita oli jo alkanut tulla, mutta kuusi ei ollut tervetullut edelleenkään. Kaksi viikkoa sitten meille ei ollut tulossa ainakaan aitoa metsäkuusta, emmehän ole edes jouluna kotona. Viikonloppuna shoppailin kuusenkoristeita ja eilen meille saapui se, mitä ikinä ei pitänyt tulla; Oma, aito joulukuusi!





Valitettavasti emme lähteneet yölliselle pöllimisreissulle, vaan tyydyimme Bauhausin valikoimaan. Kuusi löytyi suhteellisen helposti ja edullisesti. Koko matkan kotiin olin kuin pikkulapsi, kun keksin päästäni lauluja joulukuusesta ja sen koristelusta. Kotiin päästyäni kuusi iskettiin välittömästi jalustalle ja koristelu alkoi.



Olen onnellinen, että pystyin muuttamaan mieltäni. Nyt kotia valaisee kauniisti koristeltu kuusi, jonka tuoksu tuo mieleen lapsuudenjoulun.


tiistai 12. marraskuuta 2013

Olohuone, mikä ihana tekosyy!

Koira on ollut kuukauden hoidossa ja sinä aikana ei ole montaa kertaa tullut lenkille kammettua. Tänään olin lähestulkoon päättänyt mennä ulkoilemaan, mutta H&M:n paketti muutti suunnitelmat täysin!

Tilasin reilu viikko sitten monessa blogissa vilahtaneet "hotellikynttilät" myös itselleni. Tottakai niitä täytyi alkaa heti asettelemaan ja mallailemaan olkkariin. Tuota mallailua ja kuvailua tehdessä vesisade ja pimeys lisääntyi ulkona niin, ettei sinne tehnyt enää yhtään mieli mennä. Niinpä kuvailun jälkeen sohva kutsui ja tässä ollaan vieläkin.


Olohuoneesta ei olekaan tainnut tulla yhtään postausta kesän jälkeen. Pientä kodikkuuden lisäystä on kuitenkin tapahtunut mm. maton ja tilpehöörin myötä. Tuota tarjotinpöytää katseltiin Iskussa useaan otteeseen puolen vuoden aikana, kunnes se noin kuukausi sitten ostettiin kotiin tarjoushinnalla. Löysipä meille Hulluilta Päiviltä tiensä ensimmäinen ARTEK, nimittäin Kanto, joka toimittaa lehtitelineen virkaa.




Tälläista tähän iltaan. Yritän saada viikonlopun aikana aikaiseksi tehdä pientä postausta WC:stä, jossa on VIHDOIN pyyhekoukut paikoillaan! Odotan kovasti perjantaita, jolloin Teuvo tulee kotiin. Edessä on myös kokonaan vapaa viikonloppu pitkästä aikaa <3

maanantai 4. marraskuuta 2013

Ihanaa kamalaa jouluhömppää

En ole oikein jouluihminen siinä mielessä, että tykkäisin koristella kotia erikseen sen takia. Silti olen nyt huomannut kauppoja kierrellessä sekä netissä, että "livenä" ajautuvani usein ihastelemaan joulukoristeita.

Onkohan oma uusi koti syyllinen tähän? Vai se, että nykyisin joulukoristeet on niin tavattoman kauniita? Vai onko minusta tulossa jouluhullu, joka koristelee kodin jouluavarten elokuussa ja riisuu sen toukokuussa? En tiedä, mutta mihinkään en siitä pääse, että himoitsen kaikkea valkoista ja kiiltävää mielellään timanteinkoristeltua jouluhömppää! On kotona pientä arjen blingiä jo tyynyjen ja kynttilöiden muodossa, mutta niitä en ole kokenut tähän asti jouluisina.


Ostin vähän aikaa sitten kranssin oveen, joka ainakin minulle tuo joulun ensimmäisenä mieleen. Jos tuo kranssi voidaan lukea siis joulukoristeeksi, olisi se varmaan lähestulkoon ensimmäinen itse ostamani joulukoriste, ikinä! Valkoinen se jo oli, mutta nopealla tuunauksella siihen lisättiin kristallien säihkettä. Kunhan saan aikaiseksi hoidan kristalli tuunauksen nätimmäksi ja jos oikein hurjaksi alan saatan jopa lisätä siihen jotain enemmän jouluista.



Kai tää joulumania on ohimenevää? Tai eikai se ainakaan lisäänny vuosivuodelta?

PS. Tilattiin meille aikainen joululahja, se lahja liittyy kovasti edelliseen postaukseen :)

maanantai 2. syyskuuta 2013

Iltatunnelmaa kotona

Kynttilät on palaneet meidän kotona jo monta viikkoa, se taitaa tarkoittaa myös sitä että syksy tekee tuloaan. Vaan ei haittaa. Pimeitä iltoja on ollutkin jo ikävä.


 
Ihanaa syksyn odotusta:)